maanantai 29. joulukuuta 2014

Snowy doggy


Snowy little doggy which you can find at MyCosmo.fi~<3


It's a beautiful day


Heipparallaa ihanaiset! <3
Ulkona tuntuu, että keli sen kun kylmenee, mutta minua ei jaksa haitata! Tänään päivä vierähti hyvin pitkälti Jyväskylässä shoppailun merkeissä ja alennusmyyntien myötä köyhtyessä, vaikka kotona huomasin että mukaan ei tällä kertaa tarttunut kuin uudet farkut H&M:ltä sekä uudet ihanaiset talvikengät.


Kengät ei ehkä ollut juuri sellaiset mitkä olisin halunnut, mutta verrattuna muihin vaihtoehtoihini, nämä saavat nyt ainakin tämän talven mennä :]


Nyt alkaa vihdoin ja viimein kaikki joulun hässäkät olla takanapäin ja voidaan siirtyä uudenvuoden juhlimiseen! Itselläni uusivuosi ei aikaisemmin ole lukeutunut mukaan juhlittavien päivien joukkoon vaan ennen oma uudenvuoden aattoni on kulunut Netflixin ja sipsipussin parissa ja suoraan sanottuna se ei ole haitannut minua. Kun tietää, että enää muutama päivä lomaa jäljellä ja kohta on palattava takaisin harmaaseen arkeen ja koulukirjojen monimutkaiseen viidakkoon niin olen ihan tyytyväisenä maannut sängynpohjalla tämän juhlapyhän läpi. Tänä vuonna joudun (saan?) kuitenkin osallistumaan muiden tapaan tähän hässäkkään, kun vietän uudenvuoden aaton poikaystäväni kanssa, juhlien samalla viimeisiä päiviä ennen kuin armeija varastaa hänet kokonaiseksi vuodeksi..


Mutta yritän kuitenkin ajatella asioita positiivisesta näkökulmasta, sillä minun pitää todella keskittyä selviämään tästä kirotusta lukiosta ja sen jälkeen ollaankin jännän äärellä, kun pitäisi päästä jonnekin opiskelemaan ja oma kämppä pitäisi hankkia oO' Hui, alkaa jo nyt jännittämään.. Varsinkin, kun kuulun siihen murskaavaan enemmistöön, jolla ei vielä tässä(kään) vaiheessa ole sitten minkään näköistä käsitystä siitä, mitä haluaa elämällään tehdä xD No mutta eiköhän tämä tästä ala pikkuhiljaa selkiytymään ja jos ei ala niin ei se maailmanloppu ole! Mennään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä eteen tulee ;)





lauantai 27. joulukuuta 2014

Snowy days


Hello everybody~<3
Jälleen kerran huomaan ettei minulla ole oikein mitään sen kummempaa kerrottavaa, mutta pohjattoman tylsyyden takia on pakko tulla jotain tänne höpisemään. Lunta on tullut tänne keski-suomeen todella paljon (tai noh, määrittele paljon..) ja oon tosi happy happy kun kohta toivon mukaan pääsee hiihtämään \^^/ Tosin parin päivän päästä tänne pitäisi tulla aika kovat pakkaset ja niistä en kyllä tykkää, varsinkin jos on vielä niin kylmä, ettei pääse edes treenaamaan..

Kohta on uusivuosi ja oon päättänyt vakaasti etten tee mitään 'ensi vuonna kaikki tulee oleen paremmin' postausta, mutta saapa nähdä nwn' Toisaalta ensi vuonna tulee tapahtumaan niiiiiiin paljon kaikenlaista, että sellainen olisi kyllä ihan hyvä tehdä. Mutta katsoo sitä nyt vielä, mulla on tulossa sen verran kiireinen viikko, että ainakaan vielä en ehdi mitään tehdä.



Nää kuvat on parin päivän takaisia, kun otin kameran mukaan kun mentiin perheen kanssa koiria ulkoiluttamaan metsään missä ne sai olla vapaana. Että näiden takana ei ole mitään mahtavaa tarinaa, joten ei näistä sitten sen enempää xD

Mä alan olemaan ihan sekaisin päivistä kun ei tarvii mennä kouluun niin ei myöskään tarvii huolehtia kalenterista :P Mutta nyt tulevana maanantaina eli 29.12. meen vihdoin ostamaan ittelleni jotkut farkut, kun huomasin etten tällä hetkellä omista sellaisia lainkaan ja jos ne kylmät kelit tosiaan on tulossa niin olisi ihan kiva jos aamulla voisi vetää päälle muutkin kuin nuo ohuet ja rikkinäiset leggingsit ^^' Mä vaan vihaan shoppailua yli kaiken ja mieluummin vaan tilaisin kaikki vaatteet suoraan kotiovelle, mutta farkut on yksi sellainen asia jota en halua/uskalla netistä tilata koska mulla on niin ihmeen kokoiset jalat ettei ne koot koskaan pidä paikkaansa -.-' Eli meikäläinen sitten raahautuu maanantaina vaatekauppoihin.. jee..


Sitten tiistaina eli 30.12. Petja tulee hakemaan mua Pieksämäelle, mutta ennen sitä esittelen sille meidän mahtavaa miljoonakaupunkiamme xP Eli meikäläinen viettää uudenvuoden Pieksämäellä Petjan ja sen frendien kanssa :] Tää onkin nyt sitten ensimmäinen uusivuosi jota mä ihan oikeasti juhlin, koska ennen oon vaan mennyt siinä kahdeksan aikaan nukkumaan XD Mä oon ennen vaan inhonnut kaikkia juhlapyhiä ja oon vaan viettänyt ne yksin kotona. Mutta nyt kun saa viettää uudenvuoden poikaystävän kanssa niin oon super happy \^^/ Siitä voi kyllä tulla aikamoinen kännireissu, mutta eipä se siinä tapauksessa eroa paljoakaan edellisistä reissuista kyseiseen kaupunkiin IDD


Aattelin tässä lähiaikoina tehdä ihan erillisen postauksen mun tulevaisuuden suunnitelmista, mutta ajattelin nyt kuitenkin ihan itsenikin takia avata asiaa jo tässä postauksessa. Eli mä oon nyt vähän hukassa tän asian kanssa.. Toisaalta mulla on asiat ihan ok ja kaikki mietittynä valmiiksi, mutta sitten kun otan asian uudelleen esille niin huomaan taas suureksi ilokseni etten tiedä yhtään minne olen lukion jälkeen menossa. Se valmis suunnitelma mikä mulla on, on että haen Mikkelin ammattikorkeakouluun sosionomin alalle (toisena yhteisöpedagogi) ja muutan sitten syksyllä Mikkeliin. Simppeliä, eikö totta? Mutta heti, kun alan miettimään asiaa niin alan samalla pohtimaan teenkö nyt oikean valinnan.. Oon jo parin vuoden ajan ollut ihan 100% varma, että lukion jälkeen muutan Helsinkiin ja haen yliopistoon psykologiaa opiskelemaan ja sitten juuri viime metreillä menee kaikki suunnitelmat uusiksi. Mä olen aina ollut sellainen ihminen, joka pitää jalat maassa ja järjen kädessä ja oon suorastaan halveksinut niitä ihmisiä, jotka pistää kaikki suunnitelmat uusiksi jonkun pojan takia ja nyt huomaan olevani yksi niistä ihmisistä. En nyt sano, että haen Mikkeliin vain ja ainoastaan Petjan takia, mutta se on silti yksi varsin suuri syy. Koska jos satun pääsemään kouluun niin se on kuitenkin vain 3,5 vuotta ja jos me nyt siinä ajassa erotaan niin voinhan mä sen jälkeen lähteä vaikka sinne stadiin, eihän sitä tiedä. Mikkeli on kuitenkin tosi nätti kaupunkin ja tykkään siitä ja sillein niin miksi ei? Koska toinen vaihtoehto olisi Jyväskylä ja mä vaan jotenkin inhoan sitä kaupunkia, ei millään pahalla ^^' Se on vaan kun on asunut samassa paikassa koko pienen ikänsä niin tekee mieli muuttaa jonnekin uusiin maisemiin, mutta en kuitenkaan ihan vielä halua lähteä minnekään kovin kauaksi.. Mennään nyt päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tästä tulee.. helpommin sanottu kuin tehty ^^'




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Feelings atm

Hellurei!
Okei, mulla ei oo mitään sen kummempaa pointtia tässä postauksessa, mutta koska mulla on tylsää niin tulinpa kuitenkin kirjoittelemaan jotain xP 
Mulla on tällä hetkellä koulussa super kiire ja koeviikko parhaillaan meneillään. Mulla on kirjaimellisesti ihan liikaa hommaa kesken ja kaikkien palautuspäivät on mennyt jo aikoja sitten, mutta en vieläkään ole saanut yhtäkään edes puoliksi valmiiksi. Että sillein kivoissa fiiliksissä joulua kohden mennään. Oon jo aikaisemmissa postauksissa sanonut, että en tykkää joulusta yhtään, eikä se oo muuttunut juurikaan. Nyt oikeastaan tykkään siitä vielä vähän vähemmän, koska mitä lähemmäs joulua mennään, sitä lähempänä on poikaystävän armeijaan lähtö ja sillä se kestää kokonaisen vuoden. Miten mulla oikeasti voikin olla näin huono tuuri? Just kun satun löytämään jonkun josta oikeesti tykkään niin melkein heti se lähtee armeijaan?? Eli en siis odottele joulua kovinkaan iloisin mielin. Se positiivinen asia tässä kuitenkin on, että lähden 20.12. poikaystävälle, tuun kotiin 23.12. ja lähden sinne takaisin joko 26. tai 27.12. ja oon siellä varmaan ihan sinne 3.1. saakka, kun sen pitää lähteä armeijaan.. 


Toinen mikä tällä hetkellä on aika pinnalla mielessä on tuo koko ajan lähestyvä yhteishaku. En tiedä YHTÄÄN minne oon lukion jälkeen lähdössä tai edes että mihin kaupunkiin haluan. Ennen se oli ihan selvä ja olin jo päättänyt että lähden helsinkiin heti, kun vain mahdollista, mutta koska poikaystävä muuttaa Mikkeliin armeijan jälkeen, en tiedä haluanko enää lähellekään helsinkiä. Vaikka meillä on tällä hetkellä vain n. 70km etäisyyttä välissä niin tääkin tuntuu jo ihan liian pitkälle, puhumattakaan siitä, että tuossa välissä olisi jotain 400 km.. Noh, täytyy myöntää etten tiedä yhtään kuinka pitkä matka helsingistä mikkeliin on, mutta ihan liikaa silti. Oon vannonut itelleni ja bestikselleni etten koskaan tuu jäämään Jyväskylään asumaan lukion jälkeen, mutta nyt oon ihan tosissaan miettinyt sitä. Mutta ensin pitäisi varmaankin päättää oonko menossa yliopistoon vaiko ammattikorkeaan. Jos päädyn/pääsen ammattikorkeaan niin siinä tapauksessa mulla suunta kääntyy mikkeliin, mutta koska siellä ei oo yliopistoa niin jos satun sinne jostain syystä pääsemään niin sitten on vähän pakko jäädä jyväskylään, koska se taitaa olla kaikista lähinnä mikkeliä (valitettavasti). 


Musta nyt tuntuu tällä hetkellä, että koko mun elämän on ihan sekaisin ja vaikka kuinka yritän niin en saa sitä selväksi. Koulu menee täysin päin sitä itteensä ja tuntuu että mua revitään ainakin kymmeneen eri suuntaan yhtä aikaa. Porukat haluaa, että jäisin jyväskylään, ite haluaisin mikkeliin ja bestis haluaa stadiin - koitapa siinä sitten päättää minne menee. Ehkä vaan näytän kaikille keskistä ja lähden jonnekin hemmetin rovaniemelle asumaan ja ryhdyn poronkasvattajaksi tai jotain. Siitä kuitenkin oon iloinen ja kiitollinen, että ainakin jollain tasolla alkaa selkiytymään että mille alalle olisin lähdössä. Tällä hetkellä mulla on päällimmäisenä kolme ammattia: psykologi, sosionomi ja fysioterapeutti, joista siis kaksi viimeistä on amk tason koulutuksia ja ensimmäinen yliopisto koulutus. Tässä vain mietin sitä, että onko musta opiskelemaan yliopistoon jotain kahdeksaksi vuodeksi, kun tämä lukion 3 vuottakin tuntuu iiiiiihan liian pitkälle. Että pitäisikö ihan reilusti hylätä psykologi ja lähteä ammattikorkeaan, sillä suuremmalla todennäköisyydellä saan silloin opinnot suoritettua loppuun, kun yliopistossa on suuri vaara että se jää kesken..

Paljon on mietittävää ja pohdittavaa, eikä kiinnostaisi yhtään.. Haluaisi vain piiloutua peiton alle ja antaa jonkun muun päättää nää kaikki mun puolesta.

P.S. tässä postauksessa on sit varmaan 100000000 kirotusvihrettä kun en jaksa oikolukea :P




torstai 11. joulukuuta 2014

1+1=2?


Hellou everybody! Okei, taas on päässyt muutama päivä vierähtämään tässä välissä ennen kuin oon päässyt kirjoittelemaan, mutta mulla on ollut ihan kamalan paljon koulukiireitä ja treeneissäkin on vierähtänyt tuota aikaa, enkä vain yksinkertaisesti ole ehtinyt tietokoneen äärelle ennen kuin nyt. Ja kerrankin voin rehellisesti sanoa, että mullakin on jotain uutta kerrottavaa! Mä oon nyt nimittäin virallisesti varattu nainen/tyttö \^^/ Jos ihan rehellisiä ollaan niin mä en ole koskaan ennen seurustellut kenenkään kanssa ja oon oikeestaan koko ikäni sanonut kaikille, että mä en koskaan ala seurustelemaan kenenkään kanssa eikä mulla edes ole aikaa sellaiselle 'hölynpölylle' ja tässä sitä nyt sitten ollaan xD


En nyt vielä uskalla oikeen tän enempää alkaa mitään kertomaan, koska ollaan kuitenkin tavatt vasta kaksi kertaa niin eihän sitä tiedä vaikka tästä ei tulisikaan mitään. Mutta tavattiin kuitenkin tuossa monien tuntemassa Tinderissä ja siitä ollaan sitten siirrytty whatsappiin ja nyt ollaan kaksi kertaa tavattu ja viikonloppuna tavataan jälleen :] Harmillista vain, että tässä on 80km meidän välissä eli nähdään lähinnä vain viikonloppuisin. Mutta toisaalta hyvä vain, koska se lähtee armeijaan tammikuussa niin tää on tällaista hyvää 'harjoittelua' :P Mutta toivottavasti tästä kuitenkin kehkeytyisi jotain vähän 'vakavampaakin'!



Sitten vähän näihin ikävimpiin asioihin, eli ylioppilaskirjoituksiin -.-' Eli en tiedä sanoinko tän jo edellisessä postauksessa, mutta minähän sitten menin ja repäisin ruotsin kirjoituksista I:n eli hylätyn ja joudun nyt uusimaan sen keväällä :/ Se ei kuitenkaan juurikaan ahdista minua, sillä vaikka se saattaakin kuulostaa tyhmälle niin mä oon oikeasti hyvä kielissä, mutta oon vain ihan perhanan laiska ihminen enkä jaksanut kirjoituksiin viimeksi lukea kirjaimellisesti ollenkaan. Mutta nyt kun minulla on se raja että ei alle C:tä niin on vähän pakkokin alkaa lukemaan ^^' Nyt siis alkaa pikkuhiljaa stressaamaan nämä ylppärit, kun viimeinen jakso alkaa kertauskursseineen ja sitten lukulomaa vähän aikaa ennen kuin kirjoitukset.. Jotenkin vain tuntuu, että en tule selviämään niistä ja ajattelinkin vain mennä saliin suklaata syömään tai jotain xP


Noh, haluun kuitenkin uskoa, että kaikki tulee kyllä menemään ihan hyvin ja jopa ylioppilaskokeetkin voi kyllä uusia, eli ei ole mikään maailmanloppu, vaikka nyt joku koe menisikin vähän huonommin. Tätä se poikaystävä teettää; ei jaksa enää ottaa kamalaa stressiä oikein mistään vaan tuntuu että vain leijailee jossain pilvenreunalla xD  Beyond the silver lining, niinhän se menee!


Luv ya~<3





sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Movies lately


Hello hello hello~<3 Okei, mä ajattelin nyt tänään kirjoitella jotain leffoista joita oon nyt tässä lähiaikoina katsellut. Pientä infoa minusta: mä oon kirjafriikki ja luen kirjoja ihan joka ikinen päivä ja kun muut lähtee perjantai iltana baariin juhlimaan niin mä jään kotiin ja käperryn sohvan nurkkaan teekupin ja hyvän kirjan kanssa nwn Mutta toinen asia, joka mulle kans on aika tärkee on leffat - ylläri ylläri. Tykkään katsoa paljon sellaisia leffoja, jotka perustuu johonkin kirjaan, koska mulla ei jostain syystä oo sitä fobiaa, että ei voi katsoa leffaa joka perustuu kirjaan, koska pelkää että leffa pilaa koko kirjan. Mä osaan jotenkin vaan pitää kirjan ja leffan kahtena erillisenä asiana ja mua ei haittaa vaikka elokuva olisikin vähän erilainen kuin kirja, koska ajattelen aina että ne on vähän niin kuin kaksi erillistä asiaa ja leffa on vaan yks tulkinta kirjasta - vaan jonkun toisen ihmisen näkökulma samasta tarinasta.

Noh, tässä kuitenkin olis nyt pari leffaa, jotka oon lähiaikoina katsonut ja varoitan jo nyt, että tää sisältää juonipaljastuksia eli älä lue, jos et oo vielä katsonut leffaa etkä halua tietää siitä etukäteen mitään ;)


The Fault in our stars

Okei, mä tiiän että oon tosi pahasti jäljessä tässä jutussa, kun katsoin tän leffan vasta nyt, mutta oon pitkään vältellyt tätä, koska tiesin että tää tulee olemaan ihan kamala leffa.. Mä oon tällainen kylmä ihminen, joka ei koskaan itke leffoissa (eikä ainakaan leffateatterissa) ja siks en voinutkaan mennä kattomaan tätä leffoihin, koska tiesin että tässä jopa mäkin itken ja mua vaan jotenkin nolottaa itkeä muiden ihmisten nähden ^^' Ja niinhän siinä sitten kävi, että meikäläinen vollotti yksin huoneessa kun vesiputous, mutta siitä oon ylpee, että murruin vasta ihan lopussa, kun Hazel luki Augustuksen muistokirjoituksen ja sitten toisen kerran siinä, kun Ed Sheeranin kappale alkoi soimaan lopputextien aikana. Ja sitten kyllä itkinkin varmaan 45 minuuttia putkeen :''D 

Leffa oli kerta kaikkiaan mahtava ja ihan paras, mitä oon piiiiiitkiin aikoihin katsonut. Yritin lukea sitä kirjaa, mutta jotenkin en yhtään tykännyt siitä miten se oli kirjoitettu ja siksi jätinkin sen kesken puolivälissä. Alussa siis tiesin mitä leffassa tulisi tapahtumaan, mutta puolivälin jälkeen tuijotin näyttöä melkein hengitystä pidätellen ja hoin koko ajan mielessä Augustus ei saa kuolla, Augustus ei saa kuolla, se ei saa kuolla.. Eli joo, loppu oli aika kamala enkä varmaan ikinä kato tota enää uudelleen ja menee hetki ennen kuin meikäläinen kattoo mitään nyyhkyleffoja ^^'


Hansel & Gretel

Tää leffa oli mulle aika uusi enkä edes tiennyt että tällainen oli jossain vaiheessa tullut, ennen kuin isä osti tän leffan meille. Leffa oli ihan hyvä, muttei kuitenkaan yltänyt ihan top 10 joukkoon. Näyttelijät oli hyviä ja roolisuoritukset onnistuneita ja muutenkin juoni oli hyvin rakennettu ja kaikki efektit oli tehty hyvin ja kaikkea, mutta jotenkin en vain kamalasti innostunut koko leffasta uwu Saattaa johtua siitäkin, etten kamalasti ole katsonut tällaisia näin utopistisia leffoja. Voin kuitenkin silti suositella leffaa muille, sillä onhan se ihan kiva katsoa leffa, joka perustuu johonkin lapsuuden satuun :D


Noah

Tää oli niiiiiiin hyvä!!! Ah, loistavat näyttelijät ja sairaan hyvin tehty koko leffa alusta loppuun! Tää oli pitkästä aikaan sellainen leffa, jossa piti jännittää koko ajan että mitä seuraavaksi tapahtuu ja jotenkin ei edes häirinnyt se koko jumala juttu vaikka tietenkin sitäkin leffassa jonkin verran oli - ymmärrettävästi. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa Emma Watsoniltakin jotain, kun ei siitä ole kamalasti elokuva puolella kuulunut. Loppu oli vähän sad, kun Ham sitten kuitenkin päätti lähteä ja jotenkin olisin toivonut että se olisi jäänyt ja koko loppu olisi ollu happy happy ja sillein, mutta olishan se kyllä ehkä ollu vähän naiivi.. Mutta katsokaa ihmeessä, oli kyllä ihan viiden tähden leffa ;)


The way back

Jotenkin jännä leffa ja vaikka olinkin kuullu tästä aikaisemmin niin ajattelin jotenkin ettei tää oo ihan mun juttu. Sitten kuitenkin yhtenä iltana mulla oli tylsää ja selailin Netflixiä läpi ja tää sattu kohdalle. Ajattelin että kyllä kai tää nyt menee, kun en löytänyt muutakaan katsottavaa. Osoittautui kuitenkin ihan sairaan hyväksi ja koskettavaksi leffaksi. Ja vielä kun perustui tositapahtumiin niin ah, se oli hyvä \^^/ Tää siis kertoo joukosta miehiä, jotka joutuu Siperiaan jollekin vankileirille sodan aikaan, mutta ne päättää paeta sieltä, koska ne tietää ettei sieltä kukaan selviä hengissä, jos sinne jää. Ne joutuu kävelemään Siperiasta aina Kiinaan ja Tiibettiin saakka ennen kuin ne on vihdoin vapaita. Päähenkilö on puolasta kotoisin ja se haluaisi päästä vaimonsa luokse, koska sen vaimo nimenomaan pakotettiin todistamaan miestään vastaan niin, että se joutui sinne vankileirille. Puola on kuitenkin sodan aikaan kommunistinen, eikä mies pääse kotiin kun vasta monen kymmenen vuoden päästä. Se oli vaan jotenkin super ihana se loppu ja siinä oli kyllä kyyneleet aika lähellä ;ww;


Divergent - Outolintu

Tässä.. En löydä oikeestaan edes sanoja kuvailemaan tätä leffaa. Katsokaa ihmiset, jos ette vielä oo niin tehnyt. Rakastuin kirjaan heti, kun aloitin sitä lukemaan (englanniksi tietenkin) ja leffa oli vaan kerta kaikkiaan mah-ta-va. Tää oli niin hyvin tehty ja juoni noudatti kirjan juonta melkein täydellisesti. Musiikista iiiiso plussa, koska kerrankin oli vähän erilaista musiikkia ja oli jotenkin jännä, kun nää oli ihan oikeita biisejä eikä mitään leffaa varten tehtyjä sävellyksiä. Ainakaan kaikki. Näyttelijät oli ihan nappiin valitti ja pidin varsinkin Ericistä, koska se oli kirjassa niin söpö pahis ja pelkäsin että leffa pilaisi sen ja sitä tulisi näyttelemään joku koti-isän näköinen nössö ja siksi helpotus olikin suuri kun sain kuulla, että sitä näyttelee Jai Courtney <33 Theo James oli kieltämättä vähän erikoinen valinta ja se näyttää vähän vanhemmalta kuin mitä se kirjassa oli. Se oli kuitenkin sen verran hyvä näyttelemään Fouria, että eipä tuo haitannut.


No siinä oli nyt ainakin muutama leffa joita oon lähiaikoina katsonut. Oon tietenkin kattonut Netflixistä paljon sellaisia tuntemattomampia leffoja, mutta en jaksa ihan jokaista tänne tunkea, koska ihmiset ei kuitenkaan ole välttämättä kuullut niistä ja muutenkin ei kaikki nyt niin kovin mahtavia ollu ^^' Nyt olen menossa katsomaan ainakin tuon Matkijanärhen tässä lähiaikoina ja tietenkin Hobitin uusin on mentävä katsomaan. Lisäksi odotan kovasti, että näen tuon Instellar leffan, kun siitä on niin paljon puhuttu. Niistä kuitenkin ehkä sitten myöhemmin jotain postausta~







perjantai 21. marraskuuta 2014

I'm back again!


Heips everyone!! 

Okkei, tässä on nyt ollu toooooosi pitkä tauko bloggaamisen suhteen ja oikeastaan ajattelin jo jossain vaiheessa, että unohdan tän koko homman, mutta jotenkin aloin kaipaamaan tätä ja sitten ajattelin että vaikka täällä ei nyt mitään sen kummallisempaa olekaan niin itse nautin tänne kirjoittelusta sen verran paljon, että ajattelin nyt sitten kuitenkin jatkaa, vaikka sitten vain ihan itseni takia ^^'

Tässä on nyt sattunut ja tapahtunut vaikka mitä tällä välin, enkä varmaan tähän yhteen postaukseen viitti ihan kaikkea tunkea, mutta ainakin jotain, jos ei muuta :] 


Ihan ensimmäisenä pakko hehkuttaa tätä suurinta uutista! Eli yksi mun haaveista toteutuu vihdoin kesällä 2015, kun meikäläinen pakkaa laukut ja ottaa suunnaksi Ison-Britannian ja Heathrow'n lentokentän!! London here we come! Elikkäs mulla on nyt siis abi vuosi lukiossa aika lailla loppusuoralla ja kohta puoliin alkaa kauan pelätty lukuloma ja sen jälkeen kijoitukset.. Me ei siis kaverin Jennin kanssa ajateltu lähteä lainkaan tuolle paljon puhutulle abiristeilylle, koska me valittiin joku hemmetin kallis risteily, eikä meillä yksinkertaisesti ollut siihen varaa. Sen sijaan päätettiin sitten lähtee kahdestaan abimatkalle Lontooseen 8D Ensin ajattelin, että Espanja olisi ollut parempi, koska se olisi ollut ehkä vähän eksoottisempi paikka kuin Lontoo, joka on kuitenkin tuossa aika lailla vieressä (heh..) mutta tämä siksi, koska meillä asuu sukua Lontoon lähissö ja meidän ei siis tarvitse maksaa kuin lennot niin saadaan sitten 2-3 viikkoa asua sukulaisten isossa omakotitalossa ja kierrellä Lontoota ihan rauhassa :))


Sitten toinen matkustus uutinen! Eli me ollaan äidin kanssa lähdössä sellaiselle äiti-tytär matkalle helmikuussa, kun lukuloma alkaa ja kohteena olisi Tallinna! Ihan sellaiselle pienelle päivän reissulle mennään vähän shoppailemaan ja kattelemaan paikkoja ;D Oon kyllä kerran käynyt Tallinnassa, mutta silloin meillä oli maissa vain muutama hullu tunti, eli ei ehditty käydä kuin kahdessa kaupassa ja nyt mennäänkin vähän enemmän kattelemaan kaupunkia, it's gonna be fun! <3


Mulla on nyt ollut jonkin aikaa joku selittämätön paussi kynsien laitossa.. En vain ole jaksanut alkaa väsäämään mitään ihmeellistä, kun lukion kanssa on ollut taas niin kamalasti kiireitä :/ Nyt kuitenkin tuo into palasi, kun mulla on tässä jaksossa kuvista niin mun luovuus heräsi taas henkiin xD Toi on vasta pohja lakka ja aika kämänen sellainen, mutta kun mulla ei nyt ollut mitään parempaa kynsi kuvaa niin oh well :'D 

Tää texti on nyt jotenkin super tökkivää ja huomaa kyllä, että on jonkin aikaa ollut paussia bloggaamisessa uwu' Eli taidan jättää tän kämäisen postauksen nyt vain tähän ja jatkaa joskus kun olen hieman runollisemmalla tuulella xD






perjantai 1. elokuuta 2014

Fly baby fly - up in the air

(kaksi uutta helmeä tee kokoelmaani <3)

Jotenkin tosi inhottavaa kirjoittaa tällainen angsti postaus sen edellisen postauksen jälkeen, mutta koska mun mielialanvaihtelut on yhtä vuoristorataa niin pakko kai se on mennä kyseisen hetken fiiliksellä ja kuten arvata saattaa niin tällä hetkellä se ei ole mitenkään mainittavan hyvä. Mitäkö on tapahtunut? Synttärit. Se on tapahtunut. Tai ei itse asiassa vielä, mutta viikon päästä kyllä. En tiedä onko asia tullut aikaisemmin ilmi, mutta mä olen sellainen ihminen, joka vain kerta kaikkiaan vihaa omia synttäreitään ja mä voisin jättää ne välistä koska tahansa. Siitä koituu aina vaan ihan kamalan paljon stressiä ja koska mä oon antisosiaalisuuden ruumiillistuma (oikeasti) niin mä inhoon olla huomion keskipisteenä meidän suvun edessä kun kaikki kyttää miten avaan lahjoja. 

Ainoa hyvä synttäreissä on se, kun niitä ennen saa leipoa ja tänä vuonna mä olenkin päättänyt että leivon (ainakin melkein) kaiken ihan itse alusta loppuun. Mummo tosin tuo sen jokavuotisen voileipäkakkunsa, mutta koska mä täytän nyt vihdoin 18 niin mun teema on lapsisynttärit eli teemana tulee oleen tyyliin joku Hello Kitty tai Spiderman ja siks haluunkin tehdä kakun ja kaikki ihan itse!


Synttärit on siis tulevana lauantaina 2.8. ja kello 13:00 on ekat, kello 16:00 tokat (meillä on siis niin pieni talo että vieraat on kutsuttava kahdessa erässä) ja sitten kello 18:00 lähdetään Maijan, Samin (eli mun enon) ja Niinan (mun tädin) kanssa baariin, jossa ollaankin sitten aina kello neljään aamuyöllä - ellei joku sammu ennen sitä. Maija tosin jää pois ja varmaan ekan tunnin jälkeen, mut me jatketaan vielä Jyväskylään. Mä en haluaisi toisaalta lähteä, koska kuten sanottua, oon erittäin epäsosiaalinen, enkä tän takia juttele ikinä kenenkään kanssa mitään, eli siitä tulee toooosi vaivaannuttava ilta. Mutta jaah, ensi vuonna mennään juhliin synttäreitä Katan kassa Helsinkiin pienellä porukalla ja sitten pääseekin kokeilemaan vähän erilaisia synttäreitä, koska mä en oo juhlinu mun synttäreitä kavereiden kanssa yli kuuteen vuoteen.

Anyway, mä kävin pari päivää sitten ostamassa H&M'ltä ton mekon jonka ajattelin pistää päälle sinne baariin. Tiedän ettei se oo mikään perus baari vaatetus, mutta ihan sama - mä pistän päälle just sellaista mikä musta tuntuu hyvälle xP Ja totta puhuakseni, mä rakastuin tohon mekkoon <33






Mä oon ihan kamala Yves Rocher fani ja oon nyt ostellut sieltä jo yhtä sun toista! Siellä on vaan niin paljon kaikkee ihanaa, vaikka kieltämättä toi Jyväskylän liike onkin aikas pieni, mutta sitten voi tilata netistä :] Mä oon muutenkin hurahtanut näihin kaikkiin luonnonmukaisiin kauneudenhoito tuotteisiin, enkä enää melkein ollenkaan käytä mitään kemikaaleja ihollani. Ainoa mikä tällä hetkellä ei ole luonnonmukainen on lämpösuoja XD


Tänä vuonna mä tosiaan tein ihan itse kutsukortit mun synttäreille ja noihin meni yllättävän kauan aika oO' Vaikka saattaa kyllä johtua siitäkin etten ole koskaan ennen mitään tuollaisia kortti hommeleita paljoa väsäillyt ^^' Mutta anyway, se tuntui jotenkin paremmalta kutsuu porukka ihan tällein 'virallisesti', koska jos lähettää pelkän textarin niin siihen on toooosi helppo vaan laittaa että 'sori, mut mä en pääse paikalle'.


Koulu alkaa vajaan kahden viikon päästä, apuaaaaaa! Mä oon jotenkin super hermoissani koulujen alusta, mutta ainakin mulla on hieno kalenteri ID Mulla tosissaankin alkaa siis abivuosi ja ensimmäisenä nyt heti syksyllä olisi edessä ruotsin kirjoitukset, joihin ohimennen mainiten en ole vielä lukenut ollenkaan uwu' 

Meillä meni välit yhden 'kaverin' kanssa, jonka kanssa ollaan koulussa hengattu jo 5 vuotta, mutta oikeestaan en oo kauheen surullinen siitä. Siis ei me oikeestaan olla edes kavereita, koska me hengataan vaan ruokkiksella ja silloin tällöin välkällä eikä me kirjaimellisesti sanota sa-naa-kaan toisillemme. Siks just mä en tajuu miks me ees ollaan kahdestaan - ehkä siks että molemmilla on se sama tilanne, että jos ei oltais kahdestaan niin sitten oltaisiin ihan yksin. Koko ajan. Meillä kummallakaan ei oo yhtään muuta kaveria. Mutta tää vuosi tulee oleen erilainen, koska tänä vuonna mä en enää aio olla millään tavalla riippuvainen kenestäkään. Mä aion kysyy voisinko mennä syömään Maijan ja sen kavereiden kanssa ja jos se ei käy (mitä epäilen vahvasti) niin sitten syön vaikka mieluumin yksin. Muutenkin koulu loppuu helmikuussa niin tässä ei tosiaankaan ole enää pitkästä ajasta kysymys :] Sen jälkeen toivon mukaan meikäläinen muuttaa Helsinkiin ja saan vihdoin tutustua Katan ihaniin kavereihin, saan uusia opiskelukavereita, työkavereita ja muita ihania tuttuja! Mä vaan niin tiedän että tästä tulee vielä jotain hienoo!


Okei, toi kuulosti vähän jännältä xD Mutta siis mä tosissaan toivon että voisin vuoden päästä ikään kuin 'aloittaa alusta' ja olla vihdoin taas se puhelias ja itsevarma oma itseni, mikä olin ennen kuin yläaste ja koulukiusaaminen alkoi. Mä oon nyt päättänyt että tää hiirenä eläminen saa loppua ja mä aion tehdä tälle tilanteelle tosissaan jotain!





maanantai 28. heinäkuuta 2014

I love my sweet darling!



Mä kait sanoin jo aikaisemmin että mä en ole mitenkään kamalan kuvauksellinen ihminen, mutta valitettavasti nyt joudutte kestämään mun kaunista naamataulua jonkin verran. Elikkäs! Nyt tosiaan vihdoin oli se päivä, jota olen odottanut tässä hieman yli vuoden, eli tapasin vihdoin ja viimein parhaan ja rakkaimman ystäväni Katariinan. Mä vihaan junamatkoja yli kaiken ja se on myös kamalan kallista (opiskelijana onneksi ainakin hieman halvempaa puuhaa..) mutta maanantai aamuna kello 07:19 mä kuitenkin istuin junassa matkalla kohti Espoon asemaa. Mä olen sellainen ihminen, joka aina jännittää ihan joka ikistä asiaa aivan kamalan paljon, mutta nyt jotenkin en jännittänyt sitten yhtään. En, vaikka tää oli virallisesti mun ensimmäinen junamatka yksin - kyllä, olen hyvin tietoinen siitä, että olen kohta 18wee uwu'



Noh, tiesin, että mulla on yksi vaihto Pasilassa (ensimmäinen vaihto ikinä!!) mutta ajattelin koko ajan, että hyvinhän se menee, mikä siellä muka voisi mennä niiiin pahasti pieleen? Vaihdan vain ensimmäisestä junasta toiseen ja sillä hyvä. Noh, kuten arvata saattaa, tämä ei mennyt ihan niin sujuvasti miltä se omassa päässäni kuulosti. Pääsin kyllä Pasilaan ja nousin ihan oikeassa kohdassa kyydistä, mutta vasta sitten tajuan että perhana, Pasilahan onkin Helsingissä ja siellä oli kahdeksan laituria. Olin ajatellut että se on samanlainen pieni mesta kuin Jyväskylässä, mutta ehei. Ja luonnollisesti missasin sen junan ja sitten vietinkin seuraavat 45 minuuttia jonottamassa Pasilassa VR'n lipunmyyntiin että saisin lipun Espooseen. 





Vihdoin kuitenkin löysin oikean junan (perhanan hankalat lähijunat, kuka nekin on pitänyt mennä keksimään?!) ja pääsin kuin pääsinkin Espooseen. Junassa vielä joku tuli kysymään multa (minulta!) neuvoa, että 'meneekö tämä juna ihan Espoon keskustaan?' Meinasin vastata ihan pokkana että 'toivon tosiaan niin', mutta päädyin vain sanomaan että 'kyllä, minun käsitykseni mukaan menee'. Hitostako mä muka niistä junista mitään tiedän :D 



Katan näkeminen kun se tuli bussista mua vastaan, oli oikeastaan helkkarin epätodellinen kokemus. Joo, kyllähän mä sen oon ennenkin kuvista ja videoista nähnyt, mutta silti.. En ensinnäkään meinannut tunnistaa sitä, koska ei sitä facebookin profiilikuvista oikein voi päätellä, että minkä kokoinen henkilö oikeassa elämässä on ja ensin olin sillein 'ööh, ootko sä Kata?' Ja seuraavassa hetkessä halattiinkin jo ja siitä keskustelusta ei meinannut tulla sitten millään loppua. Koko pitkän pitkä bussimatka Vihtiin vaan puhuttiin ja naurettiin jostain ihan turhanpäiväisestä.




Pidin Katan siskosta ja veljestä todella paljon ja huomasin yllätyksekseni, että niiden kanssa voi olla ihan oma itsensä. Jotenkin olin ensin odottanut, että sielläkin meiniki olisi yhtä sulkeutunutta kuin Jyväskylässä, mutta ehei - tunsin melkein olevani kotona siellä. Vaikka Kata ei olekaan asiasta kanssani samaa mieltä niin mä vain jotenkin rakastan niiden taloa, se on niin ihanan iso ja vanha ja siksi siellä on vaan jotenkin niin.. nostalginen tunnelma? Mä en oo kyllä varma onko 'nostalginen' oikee sana, mutta what ever ID


Jotenkin oli tosi jännä kuinka hyvin me tultiin Katan kanssa heti toimeen, sillä jotenkin olin odottanut että tunnelma olisi ainakin aluksi jotenkin vaivaannuttava, kun ei kuitenkaan olla koskaan aikaisemmin tavattu ihan in real life. Mutta nope, meillä vaan juttua riitti ja riitti ja tunnelma oli heti samanlainen kuin sitten silloin, kun olisin viettänyt siellä jo monta päivää!


Silloin ekana päivänä me ei oikeestaan tehty mitään sen kummallisempaa, koska mä olin ihan koomassa sen piiiiitkän junamatkan jälkeen. Eli me vähän niin kun vaan.. oltiin xD Mikä oli kyllä ihan kivaa, koska saatiin jutustella ihan kaikessa rauhassa :]

Mä oon yleensä sellainen ihminen, joka ei koskaan nuku vieraassa paikassa (en edes oman enoni luona, jossa olen kuitenkin ollut jo aaaaikas monta kertaa), mutta tässäkin asiassa Katan koti oli iso poikkeus. Nukahdin heti, kun sammutettiin valot siinä vähän yli 12 ja seuraavan kerran heräsinkin joskus 10 aikaan aamulla ID 



Pari ekaa päivää me vietettiin ihan Katan kotona ja katsottiin paljon elokuvia ja leivottiin kaikkee kivaa (mä en koskaan kotona leivo eli tääkin oli tosi kivaa vaihtelua normaaliin), mutta sitten keskiviikkona otettiin suunta kohti Helsinkiä, jossa meidän oli tarkoitus viettää kiva ja rento päivä. Lähdettiin joskus 11 aikaan ja oltiin Stadissa siinä kello 12 pintaan. Mähän en siis oo koskaan oikeen silleen kunnolla Helsingissä käynyt, mitä nyt Stockmannilla käväissyt ja sitten tietenkin Helsingin läpi ajanut kun ollaan satamaan menty, mutta tää siis oli eka kerta, kun meikäläinen kävi Kampissa! Ja luojan kiitos en mennyt sinne yksin (enkä mene vielä seuraavallakaan kerralla, enkä kolmannella, enkä...) sillä olisin kyllä eksynyt sinne xDD Hemmetin iso paikka..



Shoppailtiin siellä melkein 4 tuntia ja kuten kuvistakin näkyy, otettiin Helsingin tennispalatsin aulassa varmaan 45 minuuttia kuvia itsestämme IDD Jooh, kyllä ihmiset vähän tuijotti kun me vaan juotiin fruitieita ja napsittiin kuvia + videoita, mutta siinäpähän katsoo!

Sitten kello 16:00 mentiin Ramonan työpaikalle ja siitä lähdettiin kolmistaan katsomaan leffaa (tennariin tosin ei päästy) ja sitä ennen syömään ehkä parasta kanasalaattia mitä oon ikinä maistanut!! Se iltapäivä ei sitten ollutkaan enää niin kiva, eikä kaikki tosiaankaan mennyt putkeen vaan päätyi pieneen itku kohtaukseen bussissa matkalla takaisin Katalle, mutta no jaah se oli pieni paha kun kuitenkin muuten oli aivan ihana päivä! Ja toivon tosiaan että seuraavalla kerralla menisi paremmin eikä joku koko ajan jäisi ulkopuolelle kaikesta.. Anyway, oon tosi tyytyväinen siihen miten ostin vain kaikkee tarpeellista, enkä (kiitos Katan) sortunut esimerkiksi Glitterin 75% alennuksiin!




Torstai olikin viimeinen päivä Katan luona ja silloin pääsin ekaa kertaa elämässäni kokeilemaan juosiammuntaa! Tykkäsin toooosi kovasti, vaikka myöhemmin kädet olikin aika kipeet ja olin hankkinut kauniit mustelmat itselleni uwu' Torstai oli sellainen akkujen lataus päivä ja meillä molemmilla oli sellainen tosi vetämätön olo ja päädyttiin vaan ottaan videoita toisistamme, mikä tietenkin sekin oli ihan hauskaa :'D



Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan i-ha-na, vaikka perjantai aamuna asemalla meinasikin tulla tippa linssiin ja Katakin pyysi etten lähtisi ihan vielä kotiin. Mutta tietenkin molemmat tiedettiin, että mun porukat ootti mua jo kotiin, enkä muutenkaan olisi voinut viikonlopuksi sinne jäädä, vaan oli mun pakko astua vihdoin junaan parin pitkän halauksen jälkeen. Mutta hyvällä (tosi hyvällä) tuurilla mä otan taas suunnaksi Vihdin heti lokakuussa, kun Katan synttärit koittaa ja mun on kuulemma pakko mennä sinne ID Mutta tietenkin olettaen ettei se ja Ramona ole jo Australiassa, jonne ne on lokakuussa lähdössä. Mutta jos en Katan syndeille pääse niin siinä tapauksessa Kata tulee meikäläisen lakkiaisiin ensi keväänä, eli silloin viimeistään nähdään! Enkä millään malttaisi odottaa, sillä näitä kuvia katsellessani tulee kamalan haikea olo, kun muistaa miten kiva tuo reissu oli :'(