perjantai 30. toukokuuta 2014

Mitäs minä kesälomalainen



No mitäs minä kesälomalainen! Joo, eli tänään siis oli viimeinen koe, eli ruotsin koe ja nyt mullakin sitten virallisesti alkoi kesäloma \o/ No joo, onhan huomenna tietenkin vielä koululla ylioppilasjuhla, joka on kaikille pakollinen, mutta ei se ainakaan mun mielestä enää mitään koulua ole. Vaikka tämä kesäloma tulee kyllä menemään aika lailla opiskelujen ja kirjoittamisen parissa ja sitten olisi vielä neljäksi viikkoa töitä luvassa. Onneksi tällä kertaa on ihan sisätöitä kirjastolla, eikä enää tarvitse ukkosessa j rankkasateessa mennä kukkapenkkejä kitkemään niin kuin viime vuonna kävi..


Mua vähän hirvittää kun ollaan alettu äidin kanssa miettimään, että olisinko minä mahdollisesti maidolle allerginen ja minulle kun varsinkin tuo jäätelö on kesällä suuri rakkaus T^T Mutta toivotaan että se onkin vain aavistus.. 
Inhottavaa kun ne kaikki lämpöiset ja aurinkoiset kelit katosi nyt ihan kokonaan jonnekin >.< Mullakin on ihana kukkamekko kevätjuhlaan, mutta miten sitä nyt tällaisella kelillä voi laittaa, kun vettä tulee koko ajan enemmän kuin laki sallii! Eikä mulla ole edes mitään poleroa sen mekon kanssa, eli tulen jäätymään siinä.. Ja lauantaina pitäisi lähteä heti juhlan jälkeen enolle yöksi, koska kesällä olen päättänyt että pysyn ihan vain kotona ja keskityn syksyllä vastassa oleviin ruotsin ylioppilaskirjoituksiin, joista pitäisi vielä läpikin päästä jollain opilla. Ja sen lisäksi mulla olisi vielä psykologian kurssi kesäksi, eli heippa loma ID Mutta toisaalta onhan se kiva, kun voi nukkua vähän pidempään ja mennä vaikka lukemaan koulukirjoja ulos, jos on nätti keli, eikä tarvii koko ajan sisällä pulpetin ääressä jökkiä.


Mitäs muuta? Mun elämään ei nyt oikein kuulu yhtään mitään sen kummempaa, joten eipä mulla mitään kamalaa kerrottavaa taida olla ^^' Kävin varaamassa vihdoin ensimmäiset ajotunnit, jotka onkin jo viikon päästä!! Apuva, mä tuun niin varmasti kolaroimaan sen auton.. Mutta meillä on kyllä tosi hyvä ja rauhallinen opettaja, eli toivon mukaan menee ihan ongelmitta. Ainakin tää eka kerta parkkipaikalla ID

Mä oon taas ihan kunnolla innostunut tuosta juoksemisesta, enkä millään meinaisi malttaa pysyä poissa lenkkipoluilta.



Tää nyt saattaa tietenkin jonkun mielestä olla lyhyt lenkki, mutta sanonpahan vain, että mä en oo mikään maratoonari xD Yleensä mun lenkit on maximissaan sen 10km, eikä yleensä edes sitä niin tää tosiaan oli mulle paljon! Sorruin nimittäin ennen lenkkiä ostamaan sellaisen onnettoman energiapatukan, vaikk tiedän että ne kaikki on vaan jotain sokerimömmöjä, mutta oli ihan pakko kokeilla ja tässä on tulos ID En kyllä osta enää.. Palkkiona pitkästä lenkistä sain tietenkin tuon vammaisen lonkkani kipeytettyä ja ihanan hiertymän jalkaan niin, etten ainakaan viikkoon pääse lenkille -.-' Kyllä, ottaa päähän ja paljon.


Mulla on kans nyt joku tällainen ihmeellinen terveys juttu menossa, enkä oikein itsekään ymmärrä miks :'D Haluun vaan koko ajan syödä mahdollisimman terveellisesti, eikä mitään ylimääräistä saisi olla ja plaa plaa ID Toisaalta tosi ärsyttävää, mutta tiettyyn pisteeseen saakkahan se voi olla ihan hyväksi.. kai..

Noh, siinä taisi olla kaikki tältä kertaa! Huomenna saattaa tulla kuvaa kevätjuhlista tai sitten ei, riippuu miten laiskalla tuulella satun olemaan ^^'





maanantai 12. toukokuuta 2014

Totaalinen aivokuolema



Elikkäs! Äitienpäivä - munkin oli nyt sitten pakko tehdä tällainen postaus, vaikka näitä varmaan on jo ainakin miljoona ja 26 kappaletta, mutta ei voi mitään ID Meillä äitienpäivä sujui ihan oman perheen kesken, koska edellisenä päivänä oltiin jo käyty toisen mummon luona ja varsinaisena äitienpäivänä kävimme vain pikavisiitillä toisen mummon luona (joka asuu vajaan puolen kilometrin päässä) ja sen jälkeen vietimme aikaa ihan oman perheen kesken. 


Mä näin tällaisia pieniä leivonnaisia we heart it'ssä ja sit mäkin ajattelin kokeilla niitä, vaikkakin täytyy myöntää, ettei niistä tullut sitten alkuunkaan yhtä nättejä mitä siinä kuvassa oli uwu' Mutta yritys ainakin oli hyvä ja noi kyllä maistu ihan kivalle, vaikka toi hillo kuumenikin uunissa ihan tajuttomasti ja näky ei ollut se kaunein mahdollinen.. Ne siis yrittää olla sydämiä tai what ever xD 


Tässä nyt ei oo mitään sen kummallisempaa oikein tapahtunut lähiaikoina, joten siksipä en pariin päivään ole mitään postaillut. Edelleen sitä tilaamani pakettia tässä odottelen ja toivoisin kovasti, että se ehtisi tulla ennen kevätjuhlaa tai mikä se sitten ikinä onkaan, koska siellä on se ihana pitsimekko, jonka haluaisin kovasti laittaa päälle <3

Jatko-opinnot stressaa taas ihan kympillä, mutta sehän nyt ei sinänsä ole mitään uutta :'D Ottaa vain päähän, kun mulla on toinen ammatinvalintapsykologin aika parin viikon päästä, enkä mä vieläkään ole saanut niitä lappuja täytettyä, vaikka ne pitäisi suunnilleen olla jo lähetetty.. Ja se psykologia varmaan murhaa mut jos ei saa niitä ajallaan, kun se nimenomaan painotti kuinka tärkeetä on, että lähetän ne ajallaan ja plaa plaa plaa ID 

Autokoulukin stressaa jonkin verran, sillä vaikka mä jo sillein aika paljon autoista tiedän (tytöksi!) niin kyllä mun siltikin pitäisi löytää inspiraatioo tehdä ne itsenäiset tehtävät jollain vuosisadalla :/ Mutta kun mun synttärit on vasta elokuussa niin ei mulla ole mikään kiire, kun en mä ole vielä kertaakaan päässyt edes ajamaan autolla :'D


Sitten mä tajusin tässä vähän aikaa sitten, että mun meikkivarasto on o-le-ma-ton.. Oikeesti, tossa on mun kaikki meikit jotka ei oo menny vanhaks tai muuten vaan pilalle oO' Säälittävää, eikö totta? No okei, oon opiskelija eikä mulla ole rahaa meikkeihin ID  Tosin mä ostin kyllä nyt viikonloppuna noi kuvassakin näkyvät Fit me'n puuterin ja peitevärin tai mikä lie onkaan, mutta tarvitsisin kohta uuden ripsivärin.. Ai niin! Puuttuu siitä se Lumenen nestemäinen rajauskynä johon mulla on jonkinlainen pakkomielle ^^' Mä vaan rakastan kissanviiruja ja sillä ne on kaikista helpointa tehdä. Mä kokeilin kerran tussia, mutta ne vain sotkee ja sit ne rajaukset leviää päivän mittaan ja plaah -__-'




Niin kun mä tässä jo aikaisemminkin sanoin niin mulla on joku outo pakkomielle teehen ja mä yleensä juonkin sitä pari-kolme kuppia per päivä.. En tiedä onko se enää edes terveellistä tai mitään, mutta se vaan on niin hyvää ID Ja Clipperin tee on musta kaikista parasta, sillä se on luonnonmukaista ja toooosi hyvää \o/ Mutta isä toi mulle Tallinnasta tollaista Cha -teetä ja se on kyllä jopa Clipperin mustaa teetä parempi :D Siinä on joku jännä makea maku ja muutenkin se on sellaista.. kahvinkorviketta xD Se piristää yllättävän paljon ja mä oonkin vitsaillut että jos ne siellä Tallinnassa onkin laittanut sinne vähän muutakin kuin teetä :'D Eihän sitä koskaan tiedä..

Noh, tässä taisikin taas olla kaikki tällä kertaa ja vaikka mä kuinka itselleni vannoinkin, että jatkaisi englanniksi kirjoittamista niin taaskaan en vain jaksa ^^' Ja aika on jälleen kerran tosi kortilla, koska kohta pitäisi ja rientää autokouluun ja sitten olisi illalla vielä treeni tehtävänä ja huomenna olisi englannin sanakoe, englannin kuuntelukoe sekä espanjan formatiivinen koe = totaalinen aivokuolema!








keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Bookworm


Ne tuli!!!! Omg, mä oon odottanut noita jo varmaan kaksi viikkoa ja ajattelin jo, että ne ei tule ollenkaan T^T Eli siis me oltiin mun enon kanssa elokuvissa katsomassa Divergent (kyllä, se oli mahtava!) ja sitten siinä alussa olevissa mainoksissa näkyi traileri elokuvasta The Maze Runner. Musta se oli tosi hyvänoloinen elokuva ja sitten, kun siinä lopussa sanottiin, että 'perustuu menestyskirjaan' niin minä ensimmäisenä tilaamaan kirjat kun päästiin ulos elokuvateatterista u.u' Sitten mulla on vielä sellainenkin juttu, että mä en oikeasti tiedä paljoa yhtään mistä toi sarja kertoo, mutta mä vaan menin ja ostin noi ID Tiedän vaan, että ne joutuu jonnekin sinne ihmeen labyrintti mikä lie paikkaan josta ne sitten yrittää päästä pois ^^' Mutta mä luotan siihen, että noi on hyviä, koska ainakin ihan sellainen sarja, josta mä aina pidän :]


They came!! Ah, I've waited so so long time and I already thought that they aren't coming at all T^T Seriously it's been like two weeks already and I was ready to call there and let 'em know exactly how good their delivery is xD But no hard feelings, they're here now and that's the only thing that matters :] So I don't really know what this series is about but I was at the movies with my uncle and I saw this awesome film trailer called The Maze Runner and I was like 'omg, I have to watch that!' And then I realized that is is based on a book.. So right when we got out of the movie theater I ordered these two darlings <3 I just hope that I'll like 'em ^^'


Mä ja isä ollaan aika pahasti allergisia kaikenlaiselle pölylle ja nyt äitikin on alkanut vähän oireilemaan. Nyt sit ollaan alettu miettimään, että mikä on kun kaikki koko ajan aivastelee ja nenä menee ihan tukkoon koko ajan. Niin, syy saattaisi olla tässä ^^' Meillä on vähän pölyistä.. No siis tää ihmeen majakka hommeli mikä lie on ollut vessan kaapin päällä varmaan viisi vuotta, eikä sitten olla koskaan ajateltu, että hitsi siellä kaapin päälläkin saattaa olla vähän pölyä xDD


Basically everyone in our family is allergic to dust and we've been wondering why we are suddenly sneezing and coughing all the time. Yeah, I think we found the reason xD This lighthouse thing (whatever) has been on top of the bathroom cabinet like five years and it never occurred to me that it can be dust in there too ^^' Problem solved, hurray!

No mut siinä taisi kaikki tällä kertaa olla.. Mulla olisi kyllä paljon valitettavaa tänne, mutta nyt on vaan jotenkin niin hyvä fiilis, että en haluu pilata sitä marisemalla jostain turhanpäiväisestä ID

That's about it this time :] I actually would have something else to talk about but I'm too happy to whine about pointless things XD






tiistai 6. toukokuuta 2014

Suomen kevättä (?) täytyy rakastaa

Minkä ihmeen takia mä huomaan aina tässä vaiheessa, että mulla ei taaskaan ole mitään kuvia?? Siis ei niin kun minkäänlaisia uwu' Tämä on tosi uuvuttavaa.. mutta kun koulun kanssa on ollut niin paljon kiireitä, päivät on pitkiä ja lunta/vettä/mitä lie on satanut kohta jo viikon niin ei ihan kamalan paljoa tekisi mieli mennä ulos kuvaamaan, kun ei siinä muuta saa kuin itsensä huonolle tuulelle.. Mutta ehkä huomenissa olisi parempi onni, sillä pääsen ensimmäistä kertaa koko lukio historian aikana (liioittelua? ehkä..) kello 12 kotiiiin!! I'm happy happy ^^ Niin ehkä silloin olisi aikaa.. Ehkä! En lupaa mitään koska hyvin todennäköisesti päädyn vain teekuppoisen kanssa sohvalle katsomaan koko iltapäivän jotain elokuvaa.

Vaikka hommaa olisikin ihan kamalan paljon niin jotenkin alkaa pikkuhiljaa tuntumaan etten saa sitten yhtään mitään aikaiseksi. Hommat vain kasaantuvat ja suurin osa on päässyt jo unohtumaan, mutta jotenkin en kyllä ihan kamalan paljoa jaksa välittääkään, koska koulua on kohta jäljellä enää kaksi viikkoa, ennen kuin kesäloma alkaa <3 Ammatinvalintapsykologillekin olisi aika parin viikon päästä, mutta ei kyllä yhtään jaksaisi sinne raahautua u.u' Oikeasti, jotenkin ei kyllä nyt yhtään mikään jaksaisi kiinnostaa, kaikista vähiten jotkut jatko-opinnot, kun en tule varmaan koskaan minnekään pääsemäänkään.. Tällein voittaja asenne jo valmiiksi niin hyvää tulee xD

Vihdoin sain kuitenkin sen kokovartalopeilin! Tosin en muista kerroinko siitä jo.. ehkä, ehkä en mutta tuossa se nyt vihdoin on \o/ Ihanaa, kun ei joka ikinen aamu tarvitse raahautua sataa kertaa eteiseen katsomaan peilistä käykö tämä hame tämän paidan kanssa ja onko nämä housut väärän väriset tähän huppariin verrattuna ja plaaah -___-' (Okei, mä en käydä muita kun legginsejä enkä käytä ollenkaan huppareita, mutta pikkuvikoja xD)

Pakko sanoa, että vaikka tämä säälittävältä kuulostaakin, niin tämä taisi nyt tällä kertaa olla tässä.. pahoitteluni, ensi kerralla paremmin ^^'


sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Bilingual blog

Hola a todos!

Okei, tänään siis tajusin, että mulla ei todellakaan ole aikaa kahdelle blogille ainakaan juuri tällä hetkellä, eli ajattelin nyt sitten että yhdistän nämä kaksi blogia ja alan tekemään postauksia joko suomeksi taikka englanniksi ja joskus ehkä molemmilla kielillä.

Okay so today I realized that I don't have time for two blogs so I decided that I'll mix these two blogs. So some days I'll write in Finnish and some days in English (or both of them at the same time..).

Luojan kiitos huomenna alkaa taas arki ja normaali rytmi palaa takaisin. En kadu sitä aikaisempaa postausta mitä vappuun tulee, sillä oli uskomattoman vapauttavaa kerrankin sanoa asiat ihan suoraan, eikä välittää siitä, mitä muut mahdollisesti siitä ajattelisivat. Mutta tuskinpa sellaista vuodatusta ainakaan lähiaikoina tulee, sillä normaalisti olen sellainen ihminen, joka pitää kaiken sisällä, eikä juuri kenellekään kerro oikein mitään mitä ajatelee u.u'

So you didnt really miss anything at the previous post 'cause it was just me being relly relly relly angry.. I HATE holidays and I just had to let it out this time  because usually I don't say anything, I just.. survive or something and I try to forget the fucking holiday. But this time everything just went wrong and I couldn't handle it anymore. And I think it was good that you couldn't read it XD Anyway, you didn't honestly miss anything important~

Nyt mua harmittaa, koska mulla ei oo mitään kivoja kuvia.. Täällä on satanut vettä/räntää/loskaa/lunta jo monta päivää putkeen ja hupmenna pitäisi kuuleman mukaan sama ralli jatkua, eli kuvailu ulkona on aika lailla mahdotonta :/ Mutta! Sain vihdoin ja viimein sen kokovartalopeilin jota olen kinunnut jo varmaan kohta yli vuoden ajan, eli voisinpa kokeilla laittaa joitain asukuviakin tänne :3 Mutta kuten jo aikaisemminkin sanoin niin en ole kovinkaan kuvauksellinen eli enpä tiedä.. pistetään harkintaan xD

I'm really sorry that I don't have any photos for you but it's been raining for the past few days and my inspiration is completely zero.. But! I finally got full-length mirror so maybe (maybe!!) I'll post some outfit pictures.. but I just consider that uwu'

Tänään oli virallisesti ensimmäinen päivä kun minäkin tilasin vaatteita eBaysta!! Vähän jännittää, että mitäköhän tästä tulee, mutta toivoisin todella, että kaikki menisi ihan niin kuin pitäisi, sillä tilasin aivan ihania vaatteita ja tavaroita, jotka tosi kovasti haluaisin :< Niistä ainakin tulee kyllä sitten kuvia! Ihan sama vaikka joku saisi meikäläisen nassusta sydänkohtauksen tai jotain, mutta ne on vaan niin ihania vaatteita ID Mutta niistä sitten enemmän, jos ne joskus maailmassa tulee kotiin saakka..

Today was officially the first day when I ordered clothes from eBay!! I really really hope that everything goes according to plan because those clothes was absolutely adorable!! And if they someday arrive here I will post some pictures for you guys because I really wanna show them to somebody u.u'

Sitten vähän toisenlaisiin asioihin.. Ja tämä tulee nyt suurimmaksi osaksi vain suomeksi lähinnä koska englantini tuntuu tänään tökkivän niin paljon että itken verta täällä kun google kääntäjä ei ymmärrä mua u__u' Kuitenkin, aattelin nyt pikkaisen taas rohkaistua ja kertoa vähän omasta taustastani tai mistä lie.. suomenkieli hallussa ja sitä rataa xD Eli mä oon aina ollut tosi hiljainen ja sellainen, joka ei oikein koskaan puhu omista asioista yhtään kenellekään, parasta ystävääni lukuunottamatta, mutta koska sekin asuu monen sadan km'n päässä niin silloin on paljon helpompi jutella kuin kasvotusten. Eli olen siis aina ollut hiljainen ja yläasteen aikoihin (eli pari vuotta sitten) olin jonkin verran ylipainoinen. En nyt mitenkään vaikeasti tai mitään, mutta sillein, että vaatteeni olivat kokoa 42 ( oon n.172cm) tai jotain, eli ei nyt mitenkään sillein paljoa niitä liikakiloja ollut, mutta itsetuntooni se vaikutti vähän liikaakin. Koin olevani ruma ja koska siihen aikaan minulle tuli vielä aika pahoja iho-ongelmia, en olisi millään halunnut joinain aamuina nousta ollenkaan sängystä ylös. Tietenkin siihen samaan piti vielä tulla koulukiusaamisen uhriksi joutuminen. Minut jätettiin aina joukon ulkopuolelle, heiteltiin kuminmurusilla tunnilla ja leviteltiin ihan perättömiä juoruja ympäri koulua. Luokkakaverit haukkuivat ja matkivat tunnilla kun vastasin hiljaa opettajan kysymyksiin. Ja sanon jo tässä vaiheessa, että tiedän ettei tämä ole mitään joidenkin muiden kokemuksiin verrattuna, enkä millään tavalla yritä verrata omia kokemuksiani muihin, haluan vain kertoa vähän omaa tarinaani, that's it.
Koko yläasteen aikana minulla oli tasan yksi kaveri jonka kanssa välituntisin liikuin, enkä edes uskaltanut koittaa saada lisää kavereita, koska tiesin millainen vastaanotto sillä olisi. Vain lisää pilkkaamista.. 
Luojan kiitos selvisin yläasteesta hengissä ja satuinpa vielä saamaan ruotsin kielestä stipendin päättäreillä ja olen siitä tosi ylpeä ^^' 
No mitä sitten sen jälkeen? Sen jälkeen lähdin lukioon, koska en yhtään tiennyt minne haluaisin peruskoulun jälkeen lähteä ja voin kyllä sanoa, että ne kolme vuotta tulivat todellakin tarpeeseen! Kuitenkin, aika moni edellisistä luokkakavereistanikin tulivat samaan lukioon, sillä se sijaitsee samalla paikkakunnalla jossa asumme. Olin olettanut, että sama syrjiminen jatkuisi ja olin jo tosi varautunut olemaan toisetkin kolme vuotta yksin. Mutta sitten tajusinkin, että ihmiset alkoivat jutella minulle ja kun yritin tutustua yhteen tyyppiin, meistä tuli.. kavereita? En vieläkään voi uskoa sitä, mutta totta sen on. Voisi kuvitella, että kaikki olisi nyt hyvin ja voisin vihdoin olla sujut itsenikin kanssa, mutta ehei. Voi kunpa se olisikin ollut niin helppoa, mutta kun ei. Aloin vihaamaan kehoani yhä vain enemmän ja enemmän enkä voinut pitää muuta kuin ylisuuria vaatteita, jotteivat 'läskini' näkyisi. Liikuntatunneilla valehtelin opettajalle, että olin unohtanut liikuntavaatteeni kotiin, jotta saisin pitää suuren hupparin päälläni. Kuvittelin koko ajan. että ainoa asia, mitä ihmiset minussa näkivät, oli kokoni. Joten mihin ratkaisuun päädyin? 'Mulla ei oo vaan nälkä'. Jep, tyhmää, tiedän.. Joinain päivinä ainoa mitä söin, oli iltapalaksi yksi viipale leipää ja siinä se. Ja oli aivan ihanaa nähdä miten paino vain tippui ja tippui ja yllättäen kaikki vanhat vaatteet olivat ihan liian isoja minulle. Luojan kiitos äitini alkoi epäillä jotain ja kyseli syönkö koulussa ihan normaalisti ym. Ja koska en tosiaankaan halua puhua omista asioistani, aloin ensin syömään ihan vain vähän ja sain sillä konstilla painonputoamisen loppumaan. Mutta herkuista kieltäydyin silti ihan kokonaan ja jos jouduin jotain ylimääräistä syömään, sain yleensä illalla kamalan hermoromahduksen ja vain itkin jopa tunninkin putkeen, tietämättä oikein itsekään miksi.. 
Veikkaan, että ilman parasta ystävääni minulle tosiaan olisi tullut anoreksia. Luojan kiitos hän sai kuitenkin puhuttua järkeä päähäni ja sanoi että se mun touhu ei ole terveellistä alkuunkaan. 
Kuten moni varmaan jo tietää, syömishäiriö ei aina välttämättä näy päällepäin niin selkeästi ja tiedän, että minulla riski sairastua anoreksiaan on hyvin suuri, sillä inhoan yhä kroppaani yli kaiken. Omasta mielestäni minulla on vielä ihan liikaa ylimääräisiä kiloja, vaikka painoindeksini onkin normaalipainon rajan puolivälissä. Toisinaan yhä saatan koulussa syödä vain juuri ja juuri puolikkaan perunan ja teelusikallisen kastiketta, jotta maha ei ala tunnilla pitämään kamalaa ääntä, mutta sitten yritän aina muistuttaa itselleni, että pelkkä hoikkuus ei tee ihmisestä kaunista. 
Olen löytänyt urheilun taas uudelleen ja harrastan nykyään juoksun lisäksi pilatesta hyvin aktiivisesti ja toivon tälläkin tavoin pitäväni elämäntapani terveellisinä. Aina, kun tuntuu aamulla etten voi laittaa mitään päälle, koska olen liian lihava, ajattelen että ainakin olen terve. Minun touhuni ei ole ainakaan vielä mennyt peruuttamattoman pitkälle, eli terveyteni ei ole kärsinyt tämän takia. 
Lisäksi minulla on vaikea masennus ja iiiiiso alemmuuskompleksi tai mikä lie roska onkaan. Yritän kuitenkin koko ajan muistuttaa itselleni, että enää abivuosi jäljellä ja sen jälkeen muutan täältä pois. Se on ikään kuin uusi alku ja kokonaan uusi minä. Aion olla avoimempi, oppia pitämään kehostani ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, sillä elämä vain on ihan liian lyhyt jotta ehtisi vihaamaan itseään.

Sorry guys but that was only in Finnish :< Maybe next time I'll try to translate some of it into english.. don't eat me please ^^'


torstai 1. toukokuuta 2014

I hate holidays

(only in Finnish)

Mitäkö on tapahtunut? Vappu. Se on tapahtunut. Jos multa kysytään niin olisin ihan vitun valmis muuttamaan jonnekin afrikkaan siksi aikaa, että joka kirottu juhlapyhä olisi ohi. Ei, en tykkää vapusta, juhannuksesta, uudesta vuodesta tai edes hitto soikoon joulusta!! Oikeasti, joka joku tietää jonkun maan missä mitään päivää EI juhlita niin viestiä saa laittaa! 

Ja iso anteeksipyyntö nyt jos täällä on joku heikkohermoinen keijukainen joka ottaa tän postauksen itseensä, mutta omapa on ongelmansa. Ottaa vaan taas vaihteeksi päähän niin maan perusteellisesti. Mä oikeasti aamulla olin kerrankin hyvällä tuulella, vaikka olikin masentavaa lukea sosiaalisesta madiasta taas kuinka kiva vappu kaikilla on ja missä kaikkialla tutut on ollut ja kenen kanssa ja kuinka kivaa kenelläkin on ollut ja plaa plaa plaa.. Itse vietän vappua jälleen kotona. Yksin. Kuten aina. Ei sillä, porukat on kyllä kotona, mutta ne on ollut koko päivän kahdestaan ulkona tekemässä jotain helkkarin piha hommia ja sitten ajattelin illalla, että jes, nyt paistetaan vihdoin lettuja ja ajattelin ehdottaa että kävisimme vielä yhdessä saunassa ja olisi sellainen kivan rento ilta, mutta lopputulos? U don't wanna know. Mulle kaikki vapaa päivät (kyllä, viikonloputkin) on yhtä kidutusta, koska joudun olemaan joka ikinen päivä kotona kotona kotona ja taas vähän kotona. Eikä siinä olisikaan mitään pahaa, jos täällä tunnelma ei KOKO AJAN olisi niin hemmetin masentava. Aina joku on vialla ja joku tavara väärässä paikassa tai koirat sattuu olemaan tiellä ja siitä alkaa AINA joku hemmetin ydinsota, jota yleensä seuraa koko illan kestävä mykkäkoulu. Sitten, kun lapsellisuuden puuska on mennyt ohi niin pidetään joku naurettava perhekeskustelu jossa sovitaan miten kaikki tulee nyt olemaan eri lailla ja jokainen ottaa itteensä niskasta kiinni niin saadaan homma toimimaan. Ja mitä tapahtuukaan parin päivän päästä? On kuin tuota keskustelua ei olisi koskaan ollutkaan! Siis mä en ihan oikeasti tajua mikä täällä maailmassa on vialla!! Miksi ihmisien pitää olla nykyään näin helkkarin ääliöitä? Mä yritän parhaani mukaan ylläpitää sitä asennetta, mikä mulla on vähän aikaa on ollu: ''life is short so don't just pretend that you're living it''. 

Toinen asia, mikä kanssa jaksaa aina naurattaa on se, miten joillakin ihmisillä on sellainen outo tapa, että ensin ne tulee valittamaan jostain asiasta ja sitten, kun huolestut ja oikeesti haluisit auttaa ja kyselet että onko toinen nyt okei ja mitä vois tehdä, että sen olo helpottuis sun muuta niin sitten et saa mitään muuta kun sanallisen lyönnin päin kasvoja. Ihan oikeasti kasvakaa ihmiset aikuisiksi! Paitsi jos aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa, että älykkyysosamäärä tippuu kympistä nollaan yhdellä rysäyksellä (niin kuin yleensä on tapana käydä) niin jättäkää sekin väliin. Varmaan mä tahallaan yritänkin auttaa ja huolehdin, että kaverilla on kaikki ok ihan vain jotta saisin ärsyttää sitä - kyllä! Juuri tämä olikin tarkoitukseni, kiva että ymmärsitte <3 

Joskus sitä vain tulee ihan oikeasti sellainen olo että hittoako mä enää välitän ja miks sitä pitäis toisten asioista huolehtia, kun ihan vitun sama mitä sitä tekee tai sanoo kun viesti menee kuitenkin kuuroille korville. Ja uskallan väittää, etten todellakaan ole ainoa joka näin ajattelee. Jos nyt sait ahaa-elämyksen ja tajusit, että sovit tuon viisi vuotiaan lapsen tasolle taantuvan, vuoden valopää-kuvauksen raameihin niin ole hyvä ja mene katsomaan itseäsi peilistä ja mieti vähän miten käytöksesi vaikuttaa muihin ihmisiin. On ok että joskus on huonoja päivä ja läheskään aina kaikki ei tosiaankaan mene suunnitelmien mukaan, mutta silloin asialle kannattaa tehdä jotain, eikä vain istua ahterinsa kanssa alas ja miettiä että 'voi voi, kun mun elämä nyt taas on kurjaa'. Se ei tule johtamaan mihinkään, eikä kukaan muu sitä sun elämääsi tule muuttamaan kuin sinä itse. Goodbye the end.